Kerkonkosken Venetsialaiset tulevat taas!
Aikataulun näet yllä. Alla lisätietoa ohjelmistosta:
VALOTAIDE
Kerkonkosken Venetsialaisten ydin on taiteilija Unna Paanasen luotsaamana kyläläisten kanssa luotu valotaide, jota on ripoteltu ympäri pientä kylää. Unna on Keravalta Kerkonkoskelle kotiutunut taiteilija, joka on ollut mukana mm. valtakunnallisestikin merkittävässä Purkutaide- tapahtumassa tuottajana. Venetsialaisten teoksia hän on luomassa jo toista kertaa. Teoksia on löydettävissä mm. kyläkaupan läheisyydessä, satamassa, koskella sekä koululla.
TAIDEPOLKU RUUSUN GALLERIAAN
Ydinkylän läheisyyteen, Huttulantielle ja metsän siimekseen toteutetaan satumainen taidepolku, jonka päässä seisoo ihastuttava Anna WildRosen Ruusun galleria. Polun varrella on parisenkymmentä valoteosta, joita on ollut toteuttamassa mm. Kaipaisten taiteilijaperhe. Jalkaisin kuljettava polku lähtee Wanhalta Myllyltä ja se on suuntaansa 1,3km pitkä. Polku on esteetön Huttulantien osuudelta. Reitti on pääsääntöisesti helppokulkuinen, mutta muutaman sadan metrin matkalla on kiviä ja juurakkoa.
Jotta teokset pääsevät oikeuksiinsa, kannattaa polku kiertää hämärän/pimeän aikaan. Oman taskulampun voi ottaa matkaan varmuuden vuoksi. Huomioithan, että polku voi olla liian jännittävä herkemmille ja perheen pienille. Ruusun galleria on avoinna perjantaina ja lauantaina puolille öin.
Polku on osa Kyläraittien Taidemuseohanketta, jota taiteilija Katja Vikla on ollut toteuttamassa yhteistyössä kyläläisten kanssa.
Anna WildRose eli Pirkko Toiviainen on kerkonkoskelainen pitkän linjan taiteilija, joka tekee taidetta lähes mistä tahansa. Yleensä sellaisista esineistä, jotka eivät jollekin toiselle enää kelpaa. Hän luo monikerroksisia kollaaseja ja installaatioita töidensä pohjana pyykkilaudat, lelut, maljakot ja kengät. Pirkko on äärimmäisen monipuolinen taiteilija ja hän on ilmentänyt taiteilijuuttaan myös säveltäjänä ja sanoittajana. Katso gallerian aukiolot ohjelmasta. Vapaaehtoinen pääsymaksu.
Instagram annawildrose_
WANHAN MYLLYN TAIDENÄYTTELY
Viikonlopun ajan Wanhassa Myllyssä tapahtumavieraat pääsevät kokemaan kahden nuoren kerkonkoskelaisen taiteilijan taidenäyttelyn.
21-vuotiaan Maija Kaipaisen maalaukset ja veistokset ovat herkkiä, mutta makaabereja kuvia taiteilijan mielikuvituksen syvyyksien olennoista ja hahmoista. Maija on osallistunut myös Venetsialaisten taidepolun teosten luomiseen.
Instagram Maijakai_
Kerkonkoskelta Tampereelle muuttanut Essi Varis työskentelee valokuvauksen, maalauksen, kuvituksen ja nukketaiteen parissa. Teoksissaan Essi käsittelee moniulotteisesti leikin ja uteliaisuuden teemoja, kuinka sisäisen lapsen maailma näyttäytyy osana taiteellista prosessia ja lopullista teosta. Essin valotaideteoksen voi löytää Myllyn viereisen koivikon siimeksestä.
Instagram essivaris.fi
Lauantaina taitelijoiden esittelyn yhteydessä runoilija Saku Lillukka lausuu runojaan.
MUSIIKKI
Kauan odotetut Hyvän mielen laulajaiset pidetään Wanhassa myllyssä Aki Virran ja Anneli Tarvaisen johdolla. Laulajaisten jälkeen kuljetaan halukkaiden kanssa VALOKULKUeessa metsäpolkua AnnaWildrosen gallerialle. Otathan mukaan oman lyhdyn tai valon!
Lauantaina Kerkonkosken Keitaalla riemu ratkeaa, kun JiiPee ja Vaikuttajat soittavat rentoa rautalampilaista rokkia.
KOMEDIAILTA
Kerkonkoskelaiset nuoret ovat järjestäneet Venetsialaisviikonlopulle vatsalihaksille ja suupielille jumppaa, kun hulvattomat Stand Up – koomikot Antti Haapala ja Heikki Vilja astuvat Seuralan estradille
Tapahtumassa on väliaika ja Ketterän kahvio palvelee.
HEIKKI VILJA on yli kymmenen vuotta yleisöjä naurattanut helsinkiläinen stand up -koomikko. Tämä hyväntuulinen ja energinen rillipää on tullut yleisölle tutuksi mm. Ylen Naurun tasapaino -ohjelmasta ja Nelosen stand up! -ohjelman jokaiselta kaudelta. Hän myös esiintyi Possessa vuonna 2022.
Vauhdikas Heikki on iloinen, mukava ja sympaattinen. Vaikka hän tarpeen tullen osaa olla myös hauskalla tavalla pisteliäs, voi yleisö olla huoletta: Heikin sydän on yhtä iso kuin hänen virneensä. Heikin huumori kohdistuu usein häneen itseensä, lapsiperheen parisuhteeseen sekä arkisiin huomioihin.
Vuodesta 2011 stand uppia tehnyt ANTTI HAAPALA on positiivista energiaa hehkuva koomikko, jonka uran nousukiito on ollut vähintään yhtä nopea kuin Antin ajatuksenjuoksu. Elämän karismalla varustettu Antti onkin tuttu näky Suomen stand up -klubeilla, festivaaleilla, sekä yritysten juhlatilaisuuksissa.
Komiikassaan Antti yhdistää aimo annoksen nerokkuutta yksinkertaisiin asioihin tavalla, joka saa totisimmankin suupielet kääntymään ylöspäin. Yksinkertaisuus kumpuaa miehestä itsestään, mutta nerokkuuden lähdettä ei ole pystytty paikallistamaan. Antin keikat ovat energiatasoltaan huippuluokkaa, joten tämä vesseli toimii parhaiten paikanpäällä nautittuna.
Liput 12€, eläkeläinen 10€, alle 18v. 5€. Osta liput ennakkoon!
Komediaillan järjestämiseen on saatu Kehittämisyhdistys Mansikka ry Nuoriso leader -tukea. Tapahtuman tuotto käytetään kerkonkoskelaisten nuorten hyväksi.
LASTEN VENETSIALAISET
Lauantaina Seuralan pihaan nousee pomppulinna. Jos oma keppihevonen löytyy, niin sellainen kannattaa ottaa mukaan, sillä luvassa on kepparikisat! Kepparikisat alkavat klo 17.00 ja ne kisataan kolmessa eri sarjassa: Alle 5v., 5-8v. ja 9-13v. Olena loihtii upeat kasvomaalaukset. Kasvomaalauksista peritään pieni käteismaksu ja tuotto menee ukrainalaisten hyväksi.
ÄIJÄPARKKI & ROMPETORI
Tämän vuoden Venetsialaisissa Seuralan pihaan kotiutuvat ihasteltavaksi vanhat koneet. Ohjelmassa myös työnäytöksiä! Tubettajanakin suosittu Sami Hytönen Savonia Forestilta sahoineen antaa mm. huolto- ja teränviilausvinkkejä. Katrin maalaus ja entisöinti tuo mukanaan projektin, jonka edistymistä pääset päivän aikana seuraamaan.
Rompetorille voit tulla ostoksille tai myymään tarpeettomat tavarasi peräkonttikirppis- tyyliin, eli oma pöytä, viltti tai peräkärri matkaan. Rompetorin paikkamaksu on 5€ ja ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Huom.! Olet tervetullut vierailemaan Sahlbergin Hannun pajalla lauantaina klo 12->
Hannun piha on oikea konemiesten paratiisi: nähtävillä mm. entisöityjä traktoreita, Pappa Tuntureita, moottorisahoja ja vanhoja maatalouskoneita.
Osoite: Kerkonkoskentie 1712
PAKOHUONEPELI
Pystytkö ratkaisemaan tehtävät ja löytämään tiesi ulos Wanhasta Myllystä 30 minuutissa? Pakeneminen tapahtuu arvoituksia ratkomalla, kätköjä löytämällä ja tehtäviä suorittamalla. Pelissä on hämäräinen tunnelma eikä se sovi herkimmille.
Peliaikoja on rajoitettu määrä, klikkaa tästä omaasi! Peliä suositellaan pelattavaksi 2-5 hlön ryhmissä. Hinta 10€/ryhmä. Esitä kuitti maksusta pelinohjaajalle.
Kulku pakohuonepeliin on Wanhan Myllyn yläkerran kautta portaita pitkin. Odota yläkerrassa pelinohjaajaa. Pelinohjaaja antaa ennen aloittamista ryhmällenne ohjeet ja vinkit pakenemista varten. Pelipaikalle on hyvä saapua viimeistään 5 min ennen pelin alkamista, näin peli pääsee alkamaan ajallaan. Et tarvitse peliin mukaan mitään. Alle 14-vuotiaat lapset vain täysi-ikäisen seurassa.
RISTEILY
Koe upea kanavaristeily M/S Linnealla!
Lähtö Konneveden satamasta, Häyrylänrannasta klo 12.00,
Kivisalmi 13.30, Kiesimä 14.30, Kerkonkoski 15.30. Laiva on takaisin Konneveden satamassa klo 20. Voit myös vain kulkea esimerkiksi yhden sataman välin.
Hinnat:
Risteily 75€
Yhdensuuntainen matka laivalla + bussikuljetus toiseen suuntaan 65€
Yhdensuuntainan matka laivalla 53€
Yksi sataman väli 25€
Tarvittaessa bussikuljetus Kerkonkoskelta takaisin Häyrylänrantaan 12€
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Seppo Puttonen 050-5306917
MYTTYHUUTOKAUPPA
Myttyhuutokauppa on vanha tapahtumaperinne, jonka järjestää Kiesimän kyläyhdistys. Huutokaupassa huudetaan ”myttyjä”, joiden sisältö on ostajalleen yllätys. Tule huutamaan omasi!
VATSAN TÄYDELTÄ HYVVÄÄ!
Kerkonkosken Ketterän kahvio loihtii suolaisia ja makeita vohveleita kahvin ja virvokkeiden kera perjantaina Wanhalla Myllyllä. Lauantaina Ketterän kahvio palvelee Seuralalla, jolloin myös Eki keittelee mualiman parasta muikkukeittoa.
Kesäravintola Kerkonkosken Keitaan keittiö on avoinna perjantaina 17-20.30 ja lauantaina klo 11- 20.30. Keitaalla herkuttelet pizzoilla, salaateilla ja erilaisilla leivillä. Lauantaina kalastaja Wille paistaa kielen mukanaan vieviä muikkuja iltakuudesta pikkutunneille saakka. Keitaalla on anniskeluoikeudet ja Venetsialaisia juhlitaan pitkälle yöhön!
KAUPPA
Kyläkauppa Kosken Puotipiika palvelee Venetsialaisissa pidennetyin aukioloin.
Pe-la klo 9-19 ja su klo 9-15.
Kyläkaupan valikoimista löydät myös paikallisten käsitöitä ja pienen kahvilan.
MAJOITUS
Täältä löydät muutamia kylän majoituskohteita! Kysythän meiltä, mikäli sopivaa ei löytynyt!
PYSÄKÖINTI
Pyydämme tapahtumavierailijoita jättämään autot koulun pihaan, sillä pieni kylämme voi ruuhkautua varsinkin hämärän tullen. Koululla on koululaisten sekä päiväkodin tekemä upea valoteos, josta on hyvä aloittaa teoksiin tutustuminen.
TAKSIT
Taksi Jämsinen p. 045 117 3330
A.Suurosen auto p. 0400 271 579
YHTEYSTIEDOT
Kylätalo Seurala: Kerkontie 15, 77930 Kerkonjoensuu
Wanha Mylly: Kerkontie 1, 77930 Kerkonjoensuu
Kerkonkosken Ketterä ry PJ Minna Vauhkonen p. 040 569 8792
Kerkolle kylään hanketyöntekijä Johanna Koponen p. 0400 376 585
Kerkonkosken Venetsialaiset järjestää Kerkonkosken Ketterä ry ja yhteistyötahot.