Historiaa
Jukka Vesterinen ja Lena Lindroth-Vesterinen
Mitä ennen?
Kerkonkosken seutu oli veden alla Yoldian meren aikaan noin 9700 vuotta sitten. Kolme korkeinta vuorta näkyivät saarina, Palvavuori, Rautavuori ja Murtovuori.
Kerkonkoski sijaitsee lähellä vuonna 1323 tehdyn Pähkinäsaaren rauhan raja-alueita. Muinoin näillä Sisä-Suomen järvialueilla liikkuivat saamelaiset metsästäen ja kalastaen. Vähitellen he siirtyivät pohjoista kohti hämäläisten metsästykseen ja kalastukseen tarkoitettujen eräomistusten lisääntyessä näillä seuduilla.
1500-luvulla Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa halusi asuttaa itäisiä raja-alueita, laajoja erämaita ja sitoa ne osaksi Ruotsia. Tämän seudun varhaisin asutus keskittyi Kerkonjoensuuhun, Vesterilän kylälle. Ensimmäisen maa-alueen, Kerkoneräsijan osti Tuomas Korhonen 1500-luvun puolivälissä ja asettui tänne asumaan kiinteästi. Muistona siitä on Vesterilän kylällä Korhosten sukukivi.
Jääkauden aikana muodostuneet kaakko-luodesuuntaiset vesistöt ja järvenselät toimivat kulkureitteinä samoin kuin maaselänteille syntyneet kärrypolut ja myöhemmin tiet ja talvella jäätiet. Elintärkeä mylly sijoittui kosken, vesivoiman äärelle Kerkonkoskelle. Väestön lisääntyessä Vesterilän kylällä ja isojaon jälkeen asutus ja maatilat torppineen jakaantuivat vähitellen koko seudun alueelle. Lähes omavaraistaloudessa eläneet tilat ja maa- sekä karjatalous kehittyivät. Vastoinkäymiset, sodat, Isoviha ja myös kato- ja nälkävuodet koettelivat.
Osa maailman historiaakin kosketti Kerkonkoskea, kun joen etelärannalle rakennettiin vuosina 1916-17 kenttälinnoitteita, vallihautoja. Syynä oli ensimmäiseen maailmansotaan liittyen Saksan armeijan maihinnousun uhka Suomen länsirannikolle ja siitä edelleen Pietaria kohti.
Koskien vesivoima ja koskemattomat metsät houkuttelivat sahateollisuuden Kerkonkoskellekin 1800-luvun puolivälissä. Paikkakunnalle muutti työväkeä. Yhteisön väestörakenne monipuolistui samoin kuin palvelutkin. Muun muassa Rautalammin ensimmäinen koulu, tehtaan koulu perustettiin vuonna 1864. Vauraus lisääntyi, vaikka nälkävuodetkin koettelivat. Teollistumisen aikakausi hipaisi, kosketti ja kerkonkoskelaiset alkoivat puhua Ruukista (bruk). Uudet höyrysahat rannikolla söivät pian vesivoiman merkityksen, mutta tuli tarve kuljettaa puutavaraa teollisuuskeskuksiin rannikolle tai kehittymässä olevan rautatieverkoston varrelle.
Vesistöjen eri tasossa olevien suurten järvien välissä oli kannaksia tai koskia, jotka edellyttivät kanavien rakentamista. Vuonna 1927 valmistui Iisveden – Konneveden – Keiteleen kanavareitti. Myöhemmin, vuonna 1994 Keitele – Päijänne kanava. Kerkonkoski sai olennaisesti kylän ilmeeseen ja mielikuvaan kuuluvan elementin. Kanavan ja kääntösillan. Sillanpielessä oli liikennemerkki: ”30 päiväsakon uhalla kielletään juosten ajo sillalla.” Kanavan muuttuessa itsepalveluun perustuvaksi, rakennettiin uusi korkea silta vuonna 1969, jonka alitse laivat mahtuvat ja kääntösilta poistettiin. Puutavaran uitto, nipunveto, höyrylaivat, hinaajat ja hyörinä kanavalla kuuluivat olennaisesti kylän kesäiseen elämään ja tunnelmaan. Puutavaran uiton siirryttyä pyörille, kanava palvelee nykyisin vapaa-ajan veneilyä.
Kylällä toimi 1900-luvun puolivälin tiennoilla kolme kauppaa, pankki, posti, neuvola. kahviloita, baari ja muita palveluita sekä aktiivista kulttuuri-, seura- urheilu- ynnä muuta toimintaa. Koulussa riitti kilpailua ja vilskettä. Ainakin kymmenen linja-autovuoroa päivittäin toivat ja veivät ihmisisä.
Mitä nyt?
Iso osa sodan jälkeen syntyneistä suurista ikäluokista hyppäsi yhteen niistä kymmenestä linja-autosta ja jätti kotiseutunsa. Lähti rakentamaan urbaania, teollista yhteiskuntaa. Itse kukin omalla tavallaan ja tahollaan.
Yhteiskunnan arvot ovat muuttuneet. Maailma on globalisoitunut. Jokapäiväinen leipä, ruokakaan ei tule naapurin tai omalta pellolta. Omavaraisuus on tuntematon käsite tai ainakin unohtunut. Meidän lapsemme ja lapsenlapsemme ovat omaksuneet nykyarvot. Heille maaseutu on nostalgiaa tai mielikuva lämpimistä kesäisistä päivistä rantasaunalla, jonka pappa on lämmittänyt. Tai itikoiden huitomista.
Rakennemuutos on näkynyt Kerkonkosken elämässä niin kuin muuallakin maaseudulla ja ikään kuin vienyt mennessään ja passivoinut. Alkutuotanto, maa-, metsä-, kalatalous on kokenut suurimman muutoksen. Pientilat hävisivät. Maatalous toimii suurina yksikköinä, lähes teollisessa mittakaavassa. Tämän tuotannon rinnalle uskon aivan luonnostaan ja tarpeen sanelemana syntyvän lähituotantoa, luomuna tai ilman. Matalan profiilin tuotantoa ja mikroyrittämistä, joka perustuu osaamiseen ja jonka maine kantaa kauas. Kesämökit, vapaa-ajan talot ja etätyömahdollisuudet tuovat elämää edellyttäen, että yhteydet todella toimivat. Kaikessa tarvitaan ennakkoluulottomuutta ja ennen muuta realismia.
Kuten lyhyt katsaus historiaan osoittaa, sinne mahtuu monenlaisia vaiheita, suhdanteita, vastoinkäymisiä, nousukausia, kasvua ja taantumaa. Kantavana voimana on ollut tahtotila. Ihmiselle luontainen yrittämisen henki. Se kantaa.
1500-luvulla muinaiselle Vesterilän kylälle muutti muutama rohkea uudisraivaaja, joista kasvoi koko kylä. Samaa rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja visiota uskomme löytyvän tänäkin päivänä!