Ihmiset kylän tekevät - juttusarjan 2. osa

Kuvat: Johanna Koponen 

Rakkaudesta moottoreihin 

Moni tietää, että Kerkonkoskella on useita pienempiä kyliä, joista yksi on Repolan kylä. Siellä asuu myös Sami Hämäläinen, johon juttuviisarimme osui tällä kertaa. Kurvaan pihaan peltojen vieruksia kulkevaa lumista tietä. On harvinaisen aurinkoinen joulukuun aamu ja Sami on juuri saanut pihan lumityöt tehtyä vanhalla ja uskollisella traktorillaan.

 Tontilla seisoo kaksikin taloa sekä iso navettarakennus. Lehmiä, eikä muitakaan eläimiä pihassa näy, mutta pikaisellakin vilkaisulla huomaa, että navettaa on kunnostettu. Astelen uudehkon talon kuistille ja koputan oveen. Sami tervehtii iloisesti ja kutsuu peremmälle. Leivinuunissa tuli räiskää.

Sami on syntyjään rautalampilainen, mutta asunut myös Suonenjoella. Lapsuudessaan hän on viettänyt paljon aikaa tilalla, mihin rakennutti nykyisen kotinsa vuonna 2014. Paikka on rakas, sillä vieressä seisova talo on isän lapsuuden koti ja papan rakentama. Sami osoittaa ikkunaan ja näen pellon toisella puolella punaisen talon sekä muutaman muun rakennuksen: ”Ja tuo taas on papan kotipaikka”.

 Yrittäjäksi Hämäläinen ryhtyi vuonna 2007. Samin silloisella työnantajalla olivat kädet täynnä ja hän tarjosi Samille yhtä kuorma-autoistaan. Kaupat tuli ja sittemmin Samin yrityksen, Hämy Trans Oy:n toiminta on laajentunut. Tällä hetkellä yritys omistaa viisi erikokoista kuorma-autoa täysperävaunusta kalankuljetusautoon, joita Sami on rakennellut ja varustanut asiakkaiden tarpeisiin sopiviksi. Miehen peukalo ei totisesti ole keskellä kämmentä ja on hän kumppanina myös raskaankaluston hiekkapuhallus-, maalaus ja korjausyrityksessä.

Hämy Trans kuljettaa haketta, purua, sahatavaraa ja sellua. Myös erikois- ja konekuljetukset sekä nosturikuljetukset hoituvat. Yrityksen toiminta on erikoistunut elävän kalan kuljetukseen. Kalat ja niiden poikaset kirjolohesta meritaimeneen kulkevat Hämy Transin kyydissä pääsääntöisesti Suomessa, jopa Ahvenanmaalle saakka. Myös Venäjälle kaloja on toimitettu, mutta koronan ja sodan myötä ajot itärajan puolelle ovat loppuneet. Onneksi korvaavaa toimintaa on löytynyt. ”Eikä sitä ainaista rajahässäkkää ole kyllä ikävä”, Sami toteaa.

Voisi sanoa, että kotimaan matkailu vaikuttaa myös Samin liiketoimintaan. Hämy Trans Oy oli yksi niistä yrityksistä, joihin korona vaikutti positiivisesti. Pandemian myötä kotimaanmatkailu kasvoi ja etenkin retkeily ja luonnossa liikkuminen lisäsi suosiotaan. Niin teki myös kalastusmatkailu ja kalojen kysyntä mm. koski- ja jokipaikoilla lisääntyi. Näin ollen myös Hämy Transin ajot.

Kesä on Samin yritykselle kiireisintä aikaa, mutta jää sitä myös rakkaalle harrastukselle – Jokkikselle eli Jokamiesluokan kilpa-autoilulle. Viime kesänä Hämäläinen ehti kiertää kuutisen kilpailua. Parhaimpina vuosina niitä on ollut 15. Pihalla katoksen alla on rivi jokkisautoja ja vanhalle navetallekin on tullut käyttöä. Oven takaa paljastuu usea kulkine ja löytyy sieltä myös tieliikennekäytössä olevia komistuksia. Liekköhän edes kahden käden sormet riittävät autoja laskemaan ja ”rojektia” riittää.

Lajissa parasta on tietenkin voitto, mutta menestystä on sekin, että on saanut omin kätösin tehtyä kilpa-auton, joka toimii ja joskus vieläpä hyvin. Liian vahvaa tunnesidettä autoihin ei kannata kuitenkaan muodostaa, sillä Jokkiksen erikoisuus on se, että kilpailevat autot ovat kisan jälkeen kaupan. Kuluneella kaudella autot vaihtoivat omistajaa 2000€:n hintaan. Samin mielestä harrastamisesta tekee mukavaa hyvä yhteishenki ja varikolla varaosatkin löytyvät tarvittaessa kilpakumppanilta.

Kerkonkoskella ovat Samin juuret ja täällä on hyvä olla. Elämä maalla on miehen sanoin simppeliä. On kätevää, kun firman kalustoa voi säilyttää omalla tontilla ja yksi isoimmista asiakkaista, Savon taimen on lähellä. Talvella, kun työkiireet helpottavat, parasta on ottaa moottorikelkka alle ja hurauttaa läheltä kulkeville reiteille lumi takana pöllyten.

Kirjoittaja on Kerkonkosken Ketterän Kerkolle Kylään- hankkeen hanketyöntekijä Johanna Koponen. Hanke on saanut Leader-tukea Kehittämisyhdistys Mansikka ry:stä.

Tämän hyvän mielen juttusarjan tarkoituksena on tehdä Kerkonkosken elämää näkyväksi ja tuoda kyläläisiä lähemmäs toisiaan. Sarjassa esitellään uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kylälle muuttaneita ja ikänsä siellä asuneita.