Ihmiset kylän tekevät - juttusarjan 5. osa
Kuvat: Johanna Koponen
Tänne tulemme kuin kotiin
Ajelen Kerkonkosken kanavanrantaa myötäilevää hiekkatietä vanhan kuusimetsän läpi. Pihaan saapuessa eteeni kohoaa hirsitalo, jonka vieressä on pieni punainen mökki. Saan rakenteilla olevassa hirsitalosta löytyvältä työmieheltä vihiä, että isäntäpariskunta löytyy mökistä. Nousen muutamat portaat sisään mökkiin ja otan kenkäni pois. Minut toivotetaan hymyilevin kasvoin tervetulleeksi tupaan, jonka räsymatot ja vanhoista ikkunoista pilkehtivä kesäinen valonkajastus vie ajatukset lapsuuden kesiin. Eteisestä sisälle astellessa mökin isäntä Peter katsoo jalkojani ja kiiruhtaa eteeni tossut. Saksaa hieman ymmärtävänä kuulen Annukan sanovan, ”Niin. Täällä Suomessa riisutaan kengät sisällä.”
Istumme matalaselkäisiin nojatuoleihin pitsiliinaisen pyöreän pöydän ääreen, ja minulle tarjotaan lämmintä teetä. Ihastelen ääneen klassisia 70-luvun tyylisiä tuoleja. Annukka kertoo, että tuolit tulivat mökin mukana ja hän on ne vastikään verhoiluttanut kerkonkoskelaisella ompelijalla. Hörppään teetä kukin koristellusta posliinikupista ja uppoudun kuuntelemaan Enzensbergerin pariskunnan tarinaa.
Ei ehkä arvannut lahtelainen ylioppilas Annukka vuonna 1970 Saksaan lähtiessään, että sille tielleen jäisi. Suomesta lakin saatuaan hän pääsi opiskelemaan Mainzin yliopistoon kielenkääntäjäksi. Jo ennen opintojen aloitusta reissullaan Sonthofenissa hän tapasi nuoren arkkitehtiopiskelija Peterin. Juttu saksalaispojan kanssa sujui heti alkumetreiltä, ja pian Peterin äitikin toivotti Annukan ystävineen kylään. Vierailun päätteeksi nuoret suuntasivat paikallisen diskoon ja Peter huikkasi serkkupoikansa mukaan. Eihän hän voinut kolmesta suomalaisneidosta yksin huolta pitää ja kävikin niin, että Annukan paras ystävä Maija ihastui Peterin serkkuun, jonka kanssa myöhemmin avioitui.
Annukka valmistui Mainzin yliopistosta diplomi-kielenkääntäjäksi, mutta töitä alalla oli vähänlaisesti, joten hän päätyi opiskelemaan itselleen opettajan pätevyyden. Pariskunnan yhteinen koti löytyi pienestä, kuvankauniista maalaiskylästä Schielbergistä. Samaisen kylän pienessä kyläkoulussa Annukka työskenteli opettajana 30 vuoden ajan. Peter taas on tehnyt hienon uran arkkitehtina ja suunnitellut monipuolisesti mm. historiallisten, suojelun alla olevien kohteiden restaurointia, julkis- ja teollisuusrakennuksia sekä omakotitaloja. Kiinnostus historiallisiin rakennuksiin ilmenee myös Enzensbergerien Saksan kodissa, joka on vehreän puutarhan ympäröimä, 285 vuotta vanha Fachwerkhaus eli perinteinen saksalainen ristikkotalo.
Mikä sitten sai pariskunnan ostamaan tuon punaisen mökin Kerkonkoskelta? Seutu oli pariskunnalle tuttua ennestään, sillä he olivat vierailleet aiemmin mainitun Annukan ystävättären, Maijan vanhempien kesämökillä ensimmäisen kerran jo pari vuosikymmentä sitten. Kun neljä vuotta sitten Maijalle tuli aika luopua kesäpaikasta, tarjoutuivat Annukka ja Peter ostamaan kauniin rantatontin rakennuksineen. Jo tuolloin heillä oli ajatus rakentamisesta samalle tontille, sillä nykyinen mökki oli liian pieni pariskunnan tyttären perheen sekä ystävien majoittamiseen. Yhteinen aika läheisten kesken on pariskunnalle kultaakin kalliimpaa.
Syitä vapaa-ajanasunnon hankintaan oli monia. Annukka on aina halunnut viettää kesälomat Suomessa. Suomen lomien vaikutuksen Annukka huomasi työelämässä ollessaan: ”Takaisin Saksaan saapuessa oloni oli niin rauhallinen.” Perheen kesälomien myötä myös pariskunnan tyttärelle, Marille Suomen visiitit ovat tulleet tärkeäksi perinteeksi. Onhan Marilla nyt omat lapset, joille näyttää suomalaista elämää, luontoa ja kulttuuria.
Yhteisöllisyys on pariskunnalle tärkeää. Toisin kuin esimerkiksi Etelä-Suomessa, naapurit Kerkonkoskella eivät ole vain naapureita, vaan heistä on tullut ystäviä. ”Tänne tulee kuin kotiin. Ystävät ovat lämmittäneet meille mökin mukavaksi ja talvella tie on aurattu pihaan saakka.” iloitsee Annukka ja Suomea jonkin verran taitava Peter nyökkäilee hymyillen.
Peterille hirsisen talon suunnittelu oli mielenkiintoinen projekti, sillä sellaista hän ei ollut pitkän uransa aikana tehnyt. Suunnittelun lähtökohtana oli, että rakennus on osa ympäröivää luontoa. Suunnittelussa on huomioitu ilmansuunnat, paikallinen rakennustyyli sekä energiatehokkuus. Peter kunnioittaa ympäristön antamia raameja ja rakennuksessa puu materiaalina on vahvasti pääosassa. Hirttä ei tulla käsittelemään millään tavalla, vaan annetaan sen ajan myötä harmaantua maisemaan vieläkin sopivammaksi. Hän kehuu, että toteutus on sujunut ongelmitta paikallisten rakennusalan ammattilaisten, heidän ”tiiminsä” kanssa. Työmoraali on ollut moitteetonta ja työtä on tehty säällä kuin säällä. Lupaprosessi on Peterin kokemusten mukaan harvoin niin suoraviivaista ja ystävällistä, kuin mitä se on Rautalammin rakennusviranomaisten kanssa ollut.
Saksalainen vieraanvaraisuus on arvatenkin saattanut olla aluksi jopa hämmentävää paikallisille työmiehille. Pariskunnalle on tullut perinteeksi tarjota tiimille Juhlamokan sijaan espressokupilliset töiden lomassa. Talon valmistuttua yhteistyökumppaneille pidetään harjannostajaiset. Kun kysyn Peteriltä rakennustoiminnan eroavaisuuksista Suomen ja Saksan välillä, kehuu hän työskentelyn olevan täällä hyvin suoraviivaista ja saumatonta eri toimijoiden välillä. ”Suomessa tippikulttuuria ei ainakaan tällä alalla ole. Saksassa on tapana antaa kahvirahaa esimerkiksi tavarantoimittajille, mutta täällä se lähinnä hämmästyttää.” Peter huomauttaa.
Vaikka talon rakennus on käynnissä, on käsityöläisperheestä kotoisin oleva touhukas Peter ennättänyt tehdä tontille kasvimaan, jossa kasvaa mm. perunaa, papuja ja herneitä. ”Luonto ja vesistö on meille niin tärkeää.” Annukka sanoo. Tänä vuonna pariskunta oli Kerkonkoskella maaliskuun aurinkoisten keväthankien aikaan, ja alkukesääkin he ovat viettäneet tontilla rakennusprojektin ansiosta. ”Täällä on vaan niin hyvä olla. On kuin sielunjoogaa, kun on aikaa olla vain ja ihmetellä. Seurata tikkojen pesänrakennusta ja joutsenten kotiutumista”. Annukka huokaisee ja Peter nyökkää hymyillen.
Kirjoittaja on Kerkonkosken Ketterän Kerkolle Kylään- hankkeen hanketyöntekijä Johanna Koponen. Hanke on saanut Leader-tukea Kehittämisyhdistys Mansikka ry:stä.
Kuvat: Johanna Koponen, Peter Enzensberger
Tämän hyvän mielen juttusarjan tarkoituksena on tehdä Kerkonkosken elämää näkyväksi ja tuoda kyläläisiä lähemmäs toisiaan. Sarjassa esitellään uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kylälle muuttaneita ja ikänsä siellä asuneita.
Enzensbergerien Saksan koti. Kuva: Peter Enzensberger