Jukka Vesterinen ja Lena Lindroth-Vesterinen

Mitä ennen?

Kerkonkosken seutu oli veden alla Yoldian meren aikaan noin 9700 vuotta sitten. Kolme korkeinta vuorta näkyivät saarina, Palvavuori, Rautavuori ja Murtovuori. 

Kerkonkoski sijaitsee lähellä vuonna 1323 tehdyn Pähkinäsaaren rauhan raja-alueita. Muinoin näillä Sisä-Suomen järvialueilla liikkuivat saamelaiset metsästäen ja kalastaen. Vähitellen he siirtyivät pohjoista kohti hämäläisten metsästykseen ja kalastukseen tarkoitettujen eräomistusten lisääntyessä näillä seuduilla. 

1500-luvulla Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa halusi asuttaa itäisiä raja-alueita, laajoja erämaita ja sitoa ne osaksi Ruotsia.  Tämän seudun varhaisin asutus keskittyi Kerkonjoensuuhun, Vesterilän kylälle. Ensimmäisen maa-alueen, Kerkoneräsijan osti Tuomas Korhonen 1500-luvun puolivälissä ja asettui tänne asumaan kiinteästi. Muistona siitä on Vesterilän kylällä Korhosten sukukivi.

Jääkauden aikana muodostuneet kaakko-luodesuuntaiset vesistöt ja järvenselät toimivat kulkureitteinä samoin kuin maaselänteille syntyneet kärrypolut ja myöhemmin tiet ja talvella jäätiet.  Elintärkeä mylly sijoittui kosken, vesivoiman äärelle Kerkonkoskelle. Väestön lisääntyessä Vesterilän kylällä ja isojaon jälkeen asutus ja maatilat torppineen jakaantuivat vähitellen koko seudun alueelle. Lähes omavaraistaloudessa eläneet tilat ja maa- sekä karjatalous kehittyivät. Vastoinkäymiset, sodat, Isoviha ja myös kato- ja nälkävuodet koettelivat. 

Osa maailman historiaakin kosketti Kerkonkoskea, kun joen etelärannalle rakennettiin vuosina 1916-17 kenttälinnoitteita, vallihautoja. Syynä oli ensimmäiseen maailmansotaan liittyen Saksan armeijan maihinnousun uhka Suomen länsirannikolle ja siitä edelleen Pietaria kohti.   

Mitä nyt?

Iso osa sodan jälkeen syntyneistä suurista ikäluokista hyppäsi yhteen niistä kymmenestä linja-autosta ja jätti kotiseutunsa. Lähti rakentamaan urbaania, teollista yhteiskuntaa. Itse kukin omalla tavallaan ja tahollaan.

Yhteiskunnan arvot ovat muuttuneet. Maailma on globalisoitunut. Jokapäiväinen leipä, ruokakaan ei tule naapurin tai omalta pellolta. Omavaraisuus on tuntematon käsite tai ainakin unohtunut. Meidän lapsemme ja lapsenlapsemme ovat omaksuneet nykyarvot. Heille maaseutu on nostalgiaa tai mielikuva lämpimistä kesäisistä päivistä rantasaunalla, jonka pappa on lämmittänyt. Tai itikoiden huitomista. 

Rakennemuutos on näkynyt Kerkonkosken elämässä niin kuin muuallakin maaseudulla ja ikään kuin vienyt mennessään ja passivoinut. Alkutuotanto, maa-, metsä-, kalatalous on kokenut suurimman muutoksen. Pientilat hävisivät. Maatalous toimii suurina yksikköinä, lähes teollisessa mittakaavassa. Tämän tuotannon rinnalle uskon aivan luonnostaan ja tarpeen sanelemana syntyvän lähituotantoa, luomuna tai ilman. Matalan profiilin tuotantoa ja mikroyrittämistä, joka perustuu osaamiseen ja jonka maine kantaa kauas. Kesämökit, vapaa-ajan talot ja etätyömahdollisuudet tuovat elämää edellyttäen, että yhteydet todella toimivat. Kaikessa tarvitaan ennakkoluulottomuutta ja ennen muuta realismia.