Lempeitä löylyjä ja iloisia kohtaamisia

Kerkonkoski Saunamaraton järjestettiin 15.6.2024 toista kertaa. Tapahtuman ideana on kiertää kyläkeskuksen ympäristön saunoja, joita kerkonkoskelaiset ovat avanneet tapahtumavieraiden iloksi. Kerkonkosken Saunamaraton ei ole nopeuskilpailu, vaan tarkoituksena on nautiskella mahdollisimman monen saunan löylyistä, mukavasta seurasta ja kauniin kylän maisemista.

Tänä vuonna mukana oli 10 erilaista saunaa ja tapahtumavieraita yli 70. Tapahtuma sai niin suuren suosion, että ilmoittautuminen täytyi sulkea tapahtumaviikon alussa. Tämän jälkeen järjestäjien puhelimet piippasivat tiuhaan, mutta mukavan kokemuksen takaamiseksi saunojia ei uskallettu ottaa enempää mukaan.

Tapahtuma alkoi Kesäravintola Kerkonkosken Keitaalta infolla ja joukkuejaolla. Halttusen Pekan lautta kuljetti maratoonareita tällä kertaa Niiniveden puolella kolmelle eri saunalle. Kaikkiin saunoihin pääsi kulkemaan hyvin myös jalkaisin. Tämän vuoden erikoisuuksina mukana olivat omintakeiset asuntovaunu- ja laivasaunat.

Vierailijoita tuli lähikylistä, Kuopiosta ja jopa Vantaalta saakka. Saimme kävijöiltä upeaa palautta ja kokonaistyytyväisyys tapahtumaan oli 5/5.

Kuva: Markus Sjöberg 

Unnan taidepajoista iloa, väriä ja yhteisöllisyyttä Kerkonkoskelle 

Unna Paananen on lapsesta asti ollut luova ja kaipasi aikuisiällä, ns. ruuhkavuosina, kädentaitojen harrastusmahdollisuuksia, kunnes 16 vuoden yrittäjänura päättyi työkyvyttömyyteen. Siitä lähtikin aukeamaan uusi maailma taiteen parissa. Vuonna 2018 hän sai Keravan kaupungilta tilan avoimeen taidepajatoimintaan. Paja oli suunnattu työikäisille, lähinnä päihde- ja mielenterveysongelmaisille. Hän ehti luotsata taidepajaa Keravalla parin vuoden ajan aina siihen asti, kun korona ”sulki kaiken”. Avoin, matalan kynnyksen taidepajatoiminta osoittautui monella tapaa merkitykselliseksi kävijöilleen. – Se vahvistaa mm. omanarvontuntoa onnistumisen kokemusten ja yhteisöön kuulumisen kautta. Kuvataiteen kautta pääsee myös purkamaan tunteitaan ja helpottamaan psyykkistä kuormaa, jos puhuminen on vaikeaa, Paananen kertoo.

Unna on toiminut Keravalla valtakunnallisestikin merkittävässä Taiteen kotitalo -näyttelyssä tuottajana kesällä 2020. Toisin sanoen tapahtuman isän, Jouni Väänäsen vasempana kätenä. Väänäsen brändäämän Purkutaide -konseptin taustalla on nimenomaisesti taiteen tekeminen purku-uhan alla oleviin kiinteistöihin. Taiteen kotitalossa kävi kesän 2020 aikana noin 30 000 näyttelyvierasta. Kyseistä Taiteen kotitaloa on kuvattu Keravan maineen kultakaivokseksi. Taiteilijoita oli lähes sata ammattitaiteilijoista kuvataideoppilaisiin. Osa teoksista toteutettiin sosiaalisen osallistamisen avulla, jota Unna luotsasi muiden tehtäviensä lisäksi. Projekti oli merkittävä monella tasolla, myös Unnalle. – Savossakin olisi tilausta samanmoiselle, Paananen vinkkaa.

Miten Unna sitten löysi tiensä Kerkonkoskelle? Keravalta kotoisin oleva Unna on käynyt Kerkonkoskella ystävänsä mökillä jo vuodesta 2004, mutta eräänä sateisena syysiltana Kerkonkosken satamassa tapahtui kohtaaminen, joka muutti naisen elämän. Sataman nuotiopaikalla oli porukkaa iltaa istumassa, jonka seuraan Unna ystävineen lyöttäytyi. Silmiin puskeva savu kiersi niin, että Unnan oli vaihdettavaa paikkaa ja pian hän löysi itsensä Tonin vierestä. Iltaa vietettiin aamun pikkutunneille ja Unna muistaa miettineensä yöllä vahvoja tunteitaan: ”Mikä tää tyyppi oikein on?” Syntyi salamarakkaus, joka elää yhä tänäkin päivänä. Kihlat solmittiin pian ja kesällä 2022 pariskunnan häitä juhlittiin Kerkonkosken Keitaalla.

Kuvat: Johanna Koponen 

Tänne tulemme kuin kotiin 

Ajelen Kerkonkosken kanavanrantaa myötäilevää hiekkatietä vanhan kuusimetsän läpi. Pihaan saapuessa eteeni kohoaa hirsitalo, jonka vieressä on pieni punainen mökki. Saan rakenteilla olevassa hirsitalosta löytyvältä työmieheltä vihiä, että isäntäpariskunta löytyy mökistä. Nousen muutamat portaat sisään mökkiin ja otan kenkäni pois. Minut toivotetaan hymyilevin kasvoin tervetulleeksi tupaan, jonka räsymatot ja vanhoista ikkunoista pilkehtivä kesäinen valonkajastus vie ajatukset lapsuuden kesiin. Eteisestä sisälle astellessa mökin isäntä Peter katsoo jalkojani ja kiiruhtaa eteeni tossut. Saksaa hieman ymmärtävänä kuulen Annukan sanovan, ”Niin. Täällä Suomessa riisutaan kengät sisällä.”

Istumme matalaselkäisiin nojatuoleihin pitsiliinaisen pyöreän pöydän ääreen, ja minulle tarjotaan lämmintä teetä. Ihastelen ääneen klassisia 70-luvun tyylisiä tuoleja.  Annukka kertoo, että tuolit tulivat mökin mukana ja hän on ne vastikään verhoiluttanut kerkonkoskelaisella ompelijalla. Hörppään teetä kukin koristellusta posliinikupista ja uppoudun kuuntelemaan Enzensbergerin pariskunnan tarinaa.

Ei ehkä arvannut lahtelainen ylioppilas Annukka vuonna 1970 Saksaan lähtiessään, että sille tielleen jäisi. Suomesta lakin saatuaan hän pääsi opiskelemaan Mainzin yliopistoon kielenkääntäjäksi. Jo ennen opintojen aloitusta reissullaan Sonthofenissa hän tapasi nuoren arkkitehtiopiskelija Peterin. Juttu saksalaispojan kanssa sujui heti alkumetreiltä, ja pian Peterin äitikin toivotti Annukan ystävineen kylään. Vierailun päätteeksi nuoret suuntasivat paikallisen diskoon ja Peter huikkasi serkkupoikansa mukaan. Eihän hän voinut kolmesta suomalaisneidosta yksin huolta pitää ja kävikin niin, että Annukan paras ystävä Maija ihastui Peterin serkkuun, jonka kanssa myöhemmin avioitui.

Annukka valmistui Mainzin yliopistosta diplomi-kielenkääntäjäksi, mutta töitä alalla oli vähänlaisesti, joten hän päätyi opiskelemaan itselleen opettajan pätevyyden. Pariskunnan yhteinen koti löytyi pienestä, kuvankauniista maalaiskylästä Schielbergistä. Samaisen kylän pienessä kyläkoulussa Annukka työskenteli opettajana 30 vuoden ajan. Peter taas on tehnyt hienon uran arkkitehtina ja suunnitellut monipuolisesti mm. historiallisten, suojelun alla olevien kohteiden restaurointia, julkis- ja teollisuusrakennuksia sekä omakotitaloja. Kiinnostus historiallisiin rakennuksiin ilmenee myös Enzensbergerien Saksan kodissa, joka on vehreän puutarhan ympäröimä, 285 vuotta vanha Fachwerkhaus eli perinteinen saksalainen ristikkotalo.

Mikä sitten sai pariskunnan ostamaan tuon punaisen mökin Kerkonkoskelta? Seutu oli pariskunnalle tuttua ennestään, sillä he olivat vierailleet aiemmin mainitun Annukan ystävättären, Maijan vanhempien kesämökillä ensimmäisen kerran jo pari vuosikymmentä sitten. Kun neljä vuotta sitten Maijalle tuli aika luopua kesäpaikasta, tarjoutuivat Annukka ja Peter ostamaan kauniin rantatontin rakennuksineen. Jo tuolloin heillä oli ajatus rakentamisesta samalle tontille, sillä nykyinen mökki oli liian pieni pariskunnan tyttären perheen sekä ystävien majoittamiseen. Yhteinen aika läheisten kesken on pariskunnalle kultaakin kalliimpaa.

Kuvat: Minna Vauhkonen 

Maistuvaa kouluruokaa usean sukupolven ajan 

Hellu Lappi on monelle kerkonkoskelaiselle tuttu kasvo. Hän on nimittäin ruokkinut kylällä jopa kahden sukupolven lapsosia. Tänä keväänä Hellulle tuli täyteen 22 vuotta Kerkonjoen koulun keittäjänä, ja tuli aika siirtyä hyvin ansaitulle eläkkeelle. Ajoitus oli luonteva, sillä koulun oppilasmäärän supistuttua myös ruokapalveluita pienennettiin. Hyvinvointialueen siirroksen myötä varhaiskasvatuksen, koululaisten sekä lukion oppilaiden ruokahuolto on keskitetty Rautalammille Matti Lohen keskuskeittiölle, josta lounas kuljetetaan mm. Kerkonjoen koululle.

Aikoinaan Hellu valmisti koulun keittiöllä jopa 80 lounasta. Oppilaita oli enemmän, mutta myös kylän vanhuksille tehtiin lounaat koulun keittiöllä, josta ne lähtivät ikäihmisille lämpiminä kotipalvelun kyydittämänä. Tänä vuonna tähänkin tuli muutos, kun vanhusten ruokapalvelut siirrettiin Servicalle.

Haasteet ruokailun ulkoistamisessa on. Ruoka on meille polttoainetta, ja lapset jos jotkut vaativat, että sen on oltava maistuvaa. On sanomattakin selvää, että kun ruoka valmistetaan omalla keittiöllä pienemmälle henkilömäärälle, on se laadultaan enemmän kotiruokaa kuin valmisruokaa. Hellu tiesi ja tunsi oppilaat, ja osasi suunnitella ruoat sen mukaan. Jotain maustetta kokeiltuaan palaute oli välitön ja seuraavan kerran keittäjä osasi pelata varman päälle. ”Pizzat ja muut kuuluvat herkkupäiviin. Lapset osaavat kyllä arvostaa normaalia kotiruokaa.” Huomauttaa Hellu.

Syksyn tullen uusiin oppilaisiin tutustuminen oli Kerkonjoen koululla helppoa. Pienellä kylällä monet lapset olivat koulutien aloittaessaan Hellulle tuttuja jo ennestään. Jos eivät, niin saattoivat ainakin tuntua tutuilta, koska Hellu oli jo ruokkinut heidän sisariaan tai jopa vanhempiaan aikoinaan.

Koululta kerrotaan: ”Kaikki juhlat ja vuodenajat näkyivät monella tapaa koulun ruokalassa ja ruoassa. Oli tipuja ja munia, Runebergin torttuja ja vappuna Hellu paistoi hurjasti munkkeja ja teki simaa myyntiin asti!” Arvatenkin myös joulu näkyi ja maistui Kerkonjoen koululla: ”Ehkä parhaita muistoja ovat Hellun mielettömät piparkakkutalot. Hän teki jouluisin yhden myös koululle ja koristeli jokaiselle lapselle piparin joulukalenterin yllätyspussiin.