Entten tentten Kerkonkoski!

Ihmiset kylän tekevät - juttusarjan 1. osa

Kuva: Veera Vuorelan perhealbumi

 

Entten tentten Kerkonkoski! 

Äänekosken Mämmen kylällä asunut Veera Vuorelan nelihenkinen perhe päätti vaihtaa maisemaa, mutta suunta oli totaalisen hakusessa. Tärkeää oli, että Veeran rakas hevonen saataisiin uudelle paikkakunnalle mukaan. Toisena kriteerinä asuinpaikan valinnassa oli kyläkoulu. Tuolloin pian esikoulun aloittava Milla haluttiin kyläkouluun, olihan se äidillekin tuttu taival omasta lapsuudesta.

Asiat lähtivät etenemään, kun Veeran hevoselle löytyi kaverin kautta tallipaikka Kerkonkoskelta syksylle 2019. Yksi asia johti toiseen ja asuntoa ryhdyttiin hakemaan Rautalammin kunnan alueelta. Vuokra-asunto löytyi Kerkonkosken kylältä, kunnan remontoidusta rivitalosta, mutta kaksion nurkat alkoivat pian käydä pieneksi nelihenkiselle perheelle. Pian Veera ja Joni saivat vihiä, että kivenheiton päässä oli vapautunut omakotitalo vuokralle ja tämäkös perhettä ilahdutti. Vuokraisäntien kanssa saatiin sovittua pihan remontista niin, että tontille saatiin remontoitua suoja ja tarha myös hevoselle. Sittemmin hevosia on ilmestynyt pihaan pari lisää ja tällä hetkellä siellä asustaa suomenhevostammat Allu ja Rilla sekä vuokralaispoika Nakki. Taloakin on remontoitu niin, että yhden makuuhuoneen talosta on tullut yläkerran eristämisen myötä kolmen makuuhuoneen koti.

Veeran mies Joni on juuri saanut uuden työn Rautalammin Komelta, joka valmistaa kuorma-autojen päällirakenteita ja perävaunuja. Veera työskentelee Rautalammin Nesteellä, mutta on hänelle kesäravintola Kerkonkosken Keitaalla työskentelykin tullut tutuksi. Veera kuvaakin Keitaalla työskentelyä ponnahduslautana, mitä kyläläisiin tutustumiseen tulee. Viime kesän aikana työn ohessa oli mukava rupatella ja tutustua kyläläisiin entistä paremmin ja huomata, miten kivoja tyyppejä Kerkonkoskelta löytyy. Ystävystyminen tapahtuu pikkuhiljaa ja Veera huomauttaa, että paljon on myös itsestä kiinni. Veera onkin ollut mm. Rilla-hepan kanssa kylätapahtumissa mukana lasten ja isompienkin iloksi.

Veeran mukaan parasta Kerkonkoskella on, että se on rauhallinen maalaiskylä ja ihmiset ovat alusta alkaen olleet perhettä kohtaan iloisia ja tuttavallisia. Yksi tärkeimmistä asioista Veeran perheelle on kyläkoulu ja päivähoito. Lasten kannalta on tärkeää, että ryhmät ovat pieniä ja on mukavaa ja kätevääkin, että 3-vuotias Saku ja nyt 3. luokkaa käyvä Milla ovat saman katon alla.

Lämmin kiitos Veeralle juttutuokiosta!

Kirjoittaja on Kerkonkosken Ketterän Kerkolle Kylään- hankkeen hanketyöntekijä Johanna Koponen. Hanke on saanut Leader-tukea Kehittämisyhdistys Mansikka ry:stä.

Tämän hyvän mielen juttusarjan tarkoituksena on tehdä Kerkonkosken elämää näkyväksi ja tuoda kyläläisiä lähemmäs toisiaan. Sarjassa esitellään uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kylälle muuttaneita ja ikänsä siellä asuneita.